| |

Selaimessa asuva sotku ja sen luoma kuormitus

Aalto yliopistossa julkaistiin keväällä tutkimusta internet-selaimessa asuvasta sotkusta ja sen luomasta kuormituksesta. Aihe tuntuu todella ajankohtaiselta lomien jälkimainingeissa, kun moni viettää taas ruudun ääressä paljon työaikaa.

Tutkimuksen mukaan jopa joka neljäs kokee selaimen sotkuisuuden vakavaksi ongelmaksi. Tästä voi kevyesti päätellä, että lopuista osa, ehkä jopa huomattava osa, kokee sotkuisuuden ylipäätään ongelmaksi. Kyseessä on joka tapauksessa merkittävä ongelma, sillä Aallon mukaan viisi miljardia käyttäjää viettää verkossa jo miltei puolet hereilläoloajastaan.

Miksi selaimen sotkuisuus lisää kuormitusta?

Kyse on monesta seikasta: Ensinnäkin  monella on tapana pitää useita selainikkunoita ja välilehtiä auki, eli niiden määrä on suuri ja hallitsematon. Sivustoilla käyttäjää myös pommitetaan interaktiivisilla elementeillä, kuten ponnahdusikkunoilla eikä näihin elementteihin voi aina vaikuttaa.

Huomaamattaan ongelmaa voi pahentaa itse multitaskaamalla eri tehtävien välillä tai käyttämällä samanaikaisesti useita eri verkkotyötiloja, käyden keskusteluja monen eri tahon kanssa yhtä aikaa. Välilehtien sulkeminen tuottaa myös tuskaa, vaikka se olisi kuormituksen kannalta järkevää.

Nainen naputtelee puhelinta oikealla kädellä ja tietokonetta vasemmalla, jolloin selaimessa asuva sotku ja sen luoma kuormitus lisääntyy.
Myös selaimessa tapahtuva moniajo eli multitasking rasittaa aivoja.

Lisään vielä ammattijärjestäjän näkökulman: moni palaa selainsotkuisen tauottoman palaveriputkipäivän jälkeen kotiin, joka on myös kaaoksessa. Aivot joutuvat sinnittelemään sotkun keskellä sekä töissä että kotona. Lepotilaa ja -paikkaa ei ehkä ole ollenkaan, jolloin seuraa aivojen kannalta tietotyöläisen superkaaos.

Vain ratkaisukeskeiset strategiat auttavat kuormitukseen

Tutkijat havaitsivat, että tilannetta koetetaan ratkaista muun muassa omaa suhtautumista muuttamalla. Ratkaisua haetaan tunnetasolla tai näennäisellä järjestelyllä, esimerkiksi ryhmittelemällä välilehtiä. Nämä ovat kuitenkin kestämättömiä keinoja selaimessa asuvan sotkun ja kuormituksen suitsimiseen – ja voivat jopa johtaa suurempaan kuormitukseen.

Ongelmaan auttaa ennemmin tarkka tekemisen rajaus ja tietoinen minimointi. Seesteisempää olotilaa haluavan on siis karsittava jopa digisti.

Minusta on hienoa, että saamme nyt enenevässä määrin tutkittua tietoa siitä, mitä sotku ja epäjärjestys meille tekevät. Kaaos lisää tutkitusti stressiä ja nyt tiedämme, ettei verkossa notkuttu aika näköjään ainakaan vähennä sitä, jos selainkäyttäytyminen on rajatonta.

Henkilö istuu kirja naamallaan

Kun ongelma on näin massiivinen, ei ratkaisukaan ole yksinkertainen tai nopea. Ainoa taikasauvaohjeeni, kaikille toimiva konsti on tämä: Aloita jostain, jo tänään.

Toimivia keinoja digisotkun järjestämiseen

Kokeile toimisiko sinulle jokin alla olevista neuvoista. Voit myös ottaa yhteyttä ja mietitään yhdessä sinulle toimiva suunnitelma.

  • Karsi yksi huono tai lisää yksi hyvä tapa kerrallaan
  • Pidä kirjaa tuntemuksistasi, jotta huomaat mikä kuormittaa erityisesti sinua
  • Tee sähköinen säilytyspaikka linkeille, joihin haluat palata
  • Kalenteroi milloin palaat hoitamaan asian ja lisää linkki lähteeksi
  • Sulje välilehdet heti, kun olet tehnyt sivulla tehtävän tai tallentanut linkin
  • Päätä, että keskityt yhteen tehtävään kerrallaan etkä pompi sivujen välillä
  • Kokeile eri tapoja tarpeeksi kauan aikaa

Sovi itsellesi rajat sotkun vähentämiseksi – ja pidä niistä kiinni 30 päivää

Myönnän, että olen itse tuo lukuisten välilehtien ihminen. Olen perustellut käytöstäni sillä, että jättämällä välilehden auki, voin palata siihen kätevästi.

Olen nyt huomannut, ettei selainkaaos kuitenkaan tunnu kivalta. Selaimen avaaminen on kurjaa, kun välilehtikaaos lävähtää silmien eteen – ja automaattisesti mietin, mitä mahtoi jäädä viimeksi kesken.

Nyt tutkimuksesta kuultuani päätin sulkea kaikki välilehdet. Tapa juurtuu, jos jaksan pitäytyä sulkemisessa kuukauden ajan. Suunnitelmani on poimia mielenkiintoiset linkit talteen jo käytössä olevaan sähköiseen muistikirjaan sekä tehdä tehtävä valmiiksi välilehdellä ennen poistumista. Jos tehtävä keskeytyy, siirrän sen talteen to do -sovellukseen.

Sitten painan välilehden ruksia.

Kiitos kun tulit kuulolle! Jätä kommentti, tilaa uutiskirje tai sulje kevyin mielin tämäkin välilehti.

Kuka täällä kirjoittaa?

Blogia rustaa vahvasti ruuhkavuosia tarpova ammattijärjestäjäksi kouluttautunut ekonomi, kolmen lapsen äiti Henna Paakinaho. Tervetuloa kuulolle!

Samankaltaiset artikkelit

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *