Miksi muut eivät ikinä siivoa meillä?!

Yksi yleisimmistä kotikitkan aiheuttajista lienee tunne siitä, että joku joutuu tekemään “kaiken” ja muut eivät tee osaansa. Ruuhkaton tarttuu nyt tähän ikuisuusaiheeseen ja yrittää valottaa, miksi muut eivät ikinä siivoa meillä?! Tämä artikkeli esittää kourallisen pohdittavaa ja syy-seuraussuhteita vastauksina, muttei ole kaikenkattava. Artikkelissa liikumme iloisesti konkreettisten vinkkien ja abstraktimpien temaattisten syy-seuraus-suhteiden välillä.

Pohditaan aluksi hieman tätä teemaa ja esitän sen jälkeen 8 syytä, miksei kukaan ikinä siivoa meillä?! -kysymykseen. Pääset hyppimään otsikoiden mukaan oikeaan kohtaan Sisällysluettelosta.

Onko Ruuhkaton löytänyt ikiaikaisen viisauden siivoussoppaan?

Ei ole, mutta aika monta hyvää näkökulmaa on! Olen monta vuotta tätä aihetta nyt pohtinut, tutkinut ja vääntänyt ammattijärjestäjän näkökulmasta. Olen itse alunperin kauppatieteiden kasvatti, joten väistämättä katson tätäkin asiaa aina myös kysynnän, tarjonnan, vaihdannan ja odotusten kautta.

Tämä teema sisältää myös paljon yhtymäpintoja psykologiaan ja sosiologiaan. Niihin ammennan vertaisarvioiduista artikkeleista sekä aikakausjulkaisuista.

Olen hautonut tätä nimenomaista artikkelia nyt yli vuoden päivät. Tämä kysymys on nimittäin mielestäni yksi perustavimmista, kun mietitään toimimatonta arkea ja kokemustamme arjesta. Asiakkaideni arki yleensä kulminoituu muutamaan ydinkokemukseen ja -uskomukseen, siivouskysymyksen ollessa monelle yksi kipeimmistä.

En halua uskotella löytäneeni viisasten kiveä, vaan haluan herätellä ajatuksia tästä teemasta ja käydä keskustelua siitä, josko korostamani syyt tuntuisivat merkityksellisiltä ja voisivat helpottaa avaamaan teidän arjen umpisolmuja. Kokeillaan!

Kenen puolella tässä oikein ollaan?

Muistetaan, että kotimme on koti kaikille siellä asuville. Jokaisella on oma tarinansa, tarpeensa ja näkökulmansa asiaan. On reilua pohtia asiaa monesta kulmasta, ja lopulta meillä on tarve löytää toimiva tasapainoinen arki jokaiselle asukkaalle.

Haluan alleviivata tätä, sillä meillä on stressaantuneina ja uupuneina taipumus kaventaa katsontakantaamme ja nähdä joskus vain oma näkökulmamme. Toimivat ratkaisut kuitenkin yleensä kaipaavat kaikkien näkökulmien huomioimista ja aitoa halua yhteiseen muutokseen.

Jätän tästä artikkelista pois syyt, jotka saattavat johtua erilaisista diagnooseista tai häiriöistä. Niillä on kiistatta osuutta asiaa, ja tällaisessa tilanteessa kannattaa konsultoida hoitavaa tahoa avun löytämiseksi. Sen verran kuitenkin sanon, että yleisesti ottaen kaikenlaiset ihmiset hyötyvät järjestetystä ja siististä kodista.

Ennen kuin mennään syvemmin syihin, miksi muut eivät ikinä siivoa meillä, pohditaan hetki tätä havaintoa ja kokemusta.

Havaintomme on, että muut eivät ikinä siivoa meillä 

Muutama vuosi takaperin kuulin monesta lähteestä ajatuksen, että mielemme tuottamat havainnot ovat parhaimmillaankin vain subjektiivisia havaintoja. Pääni ”räjähti”. Kaivoin tätä artikkelia varten pari muutakin näkökulmaa, joiden keskellä seikkailemalla homma onkin yhtäkkiä monisyisempi, kuin yksioikoinen ”Muut eivät siivoa!”.

Hienoa tässä on se, että ratkaisut tähän haasteeseen itse asiassa yksinkertaistuvat, jos maltamme hetken velloa tässä monimutkaisuudessa.

Havainnot ja tulkinnat saattavat johtaa meitä harhaan

Jälkikäteen ajateltuna on ilmiselvää, että oma tulkintani asiasta ei ole mustavalkoinen absoluuttinen totuus, mutta olin onnistunut elämään verrattain pitkän elämän kyseenalaistamatta oman mieleni havaintoja. Niinpä ajatus siitä, että mieleni saattaa havaita omiaan, oli minulle hyvin tärkeä.

Ajattelin aiemmin esimerkiksi näin: ”Täällä on sotkuista. Vaatteita on lattialla. Muut eivät välitä eivätkä siivoa.” Totta toinen puoli: Havaintoni sotkusta oli totta, ainakin minulle. Vaatteita oli lattialla.

Merkitys oli kuitenkin erilainen minulle, kuin muille meillä asuville. Ja asiaintila (vaatteita lattialla) ei kertonut välittämisestä tässä tapauksessa yhtään mitään.

Tämän jälkeen olen tarkastellut maailmaa eri vinkkelistä. Homman nimi on ”minulla on ajatus, että…”. Meillä siis saattaa olla havainto sotkusta, ja se on totta, ja harmillista ainakin sen havaitsijalle. Meillä voi olla ajatus, että muut eivät siivoa meillä. Saatamme ajatella, että se on merkki välinpitämättömyydestä tai jopa ilkeydestä.

Jos huomaat tekeväsi tulkintoja muiden aikeista kotiaskareiden tekemättömyyden tai järjestyksen pidon takia, pysähdy hetkeksi havannoimaan. Voisiko kyse olla jostain muusta, jostain käytännöllisestä? Olen listannut tähän artikkeliin useita käytännönsyitä, joiden takia muut eivät ikinä siivoa teillä. Ota ennakkoluuloton etsivän asenne, ja ryhdy uteliaaksi.

Oma napa on tärkeämpi kuin muiden

Osa tästä ajatuksesta (Miksi muut eivät ikinä siivoa meillä?!) saattaa selittyä ihan pelkästään sillä, että havaitsemme yleensä herkemmin sen, mitä itse teemme. Emme huomaa välttämättä ihan kaikkea, mitä muut tekevät.

Otsikko on provokatiivinen, mutta mietitään vielä näin päin: jos pitäisimme huolen omasta siivoamisestamme, voisiko se lisätä tyytyväisyyttä? Ihmisen mielestä tiedetään nykyään jo myös se, että asiat, joihin kiinnitämme huomiota, tuppaavat voimistumaan.

Näin ollen jos keskittyisimme hoitamaan oman tonttimme, olisimme todennäköisesti tyytyväisempiä kuin vilkuilemalla muiden tekemättömiin hommiin.

Onko tämä nyt reilua? Eikö tämä ole jo toksista positiivisuutta, jos oikeasti kukaan muu ei tee mitään? On, siinä tapauksessa kyllä on.

Uskon siihen, että kaikki asukkaat tekevät osansa yhteisen kodin siivoamiseen. Jos tuntuu, että tekee itse lähes kaiken ja muut eivät, on syytä puuttua tilanteeseen.

Eri standardit klassikkosyynä

Meillä voi olla myös erilaiset standardit siitä, millainen ja millaisessa järjestyksessä kodin tulisi olla. Tällöin kotitaloudessa saattaa olla useampikin kärsivä, kun toiselle sotkua on liikaa ja toiselle liian kireät siisteysvaatimukset. Kaikki kurjistuvat, ja jotakin täytyy keksiä.

Tällöin kyse on myös siitä, kenen standardien mukaan toimitaan? Pitäisikö kotona olla siistiä vai saako olla sotkuistakin, mikäli suurin osa asukkaista niin haluaa? Missä menee raja?

Kaksi asiaa voi olla totta yhtä aikaa, eli oma näkökulmani ja toisen näkökulma voivat olla yhtä totta yhtä aikaa. Tämä on minusta hyvin mielenkiintoinen ajatus. Oma havaintoni saattaa olla merkityksellinen vain minulle ja samaan aikaan toisen ihmisen kokemus on yhtä totta ja oikein.

Käyttömahdollisuus-teoria (affordance theory) selittää osittain tätä kokemusta. Esimerkkinä, osa perheestä näkee työtason tasona, joka tulee pitää tyhjänä ja jota pitää pyyhkiä, mikäli siinä on murusia.

Osa perheestä taas näkee tason, jolla on murusia. Tulkinta ei siis ulotu pidemmälle, eikä näin ollen laukaise minkään sortin tekemisen impulssia syyllisyydesta puhumattakaan. Äärimmäisen kiehtovaa. Ja epäreilua.

Entä jos joku oikeasti siivoaa yksin, ja muut eivät ikinä koskaan, melkein ainakaan, tee meillä mitään?!

Saattaa myös olla, että yksi, yleensä oletusvanhempi, tekee enemmän kuin muut. Tästä asiaintilasta on itse asiassa todella paljon tutkimusta. Näissä todetaan kerta toisensa jälkeen länsimaissa, että eritoten naiset tekevät enemmän palkattomia kotitöitä kuin miehet, jotka taas tekevät enemmän palkallisia ansiotöitä. Tilanne on tämä, vaikka myös naisella olisi täysiaikainen ansiotyö.

Oli syy mikä tahansa, tunne siitä, että muut eivät osallistu kodin järjestämiseen ja siivoamiseen on sellainen merkki, että asioille täytyy tehdä jotain. Myös ne, jotka eivät huomaa leivänmurusia, kiittävät myöhemmin, kun katkeruudenlähde on selätetty.

Katkeruus, stressi ja kiukku nimittäin lisääntyvät kodissa, jossa vain yksi perheestä tuntee järjestävänsä ja siivoavansa. Joku toinen saattaa samassa kodissa tuntea neuvottomuutta, masennusoireita ja kykenemättömyyttä osallistua.

Nuorimmat osallistujat kopioivat mallista, ja on ihan herranhaltuun kumpaa vanhempaa aletaan kopioida. Tällainen tilanne ei tee hyvää kenellekään, sillä se jäytää ihmissuhteita ja aiheuttaa monenlaisia painerintamia.

Tunnista syy taustalla ja kokeile, mikä edistää muun perheen osallisuutta 

Puretaan näitä ajatuksia konkreettisimmille tasoille ja mietitään lisää taustoja. Näin päästään kokeilemaan myös konkreettisia vinkkejä. Toivon, että näistä jokin olisi teille kokeilemisen arvoinen. Olisi mahtavaa, jos laitat viestiä ja kerrot, mitä kokeilit ja miten meni!

Ruuhkaton esittää nyt kahdeksan syytä, miksi muut eivät ikinä siivoa meillä?!

1. Sotkuinen ympäristö stressaa erityisesti naisia

Tutkijat ovat havainneet naisten stressaantuvan herkemmin sotkuisesta kodista kuin miesten. Naiset, jotka kuvailivat kotiaan sekaiseksi, kärsivät kohonneesta stressistä. Tähän tutkimukseen osallistuneiden naisten kortisolitasot olivat koholla koko päivän riippumatta siitä, että päivä vietettiin muualla kuin sotkuiseksi koetussa kodissa.

Tutkijat arvelivat naisten olevan herkempiä stressille sosiaalisten odotusten takia. Naiset huomaavat sotkun ehkä ennemmin yleisemmin kuin miehet, sillä heidän odotetaan pitävän huolta kodista miehiä enemmän.

Tätä selittää myös Käyttömahdollisuus-teoria (affordance theory), jonka mukaan osa populaatiosta havaitsee käyttömahdollisuudet eri tasolla kuin toiset. Saattaa siis olla, että näiden naisten havainnot pitivät sisällään oletuksen, että kodin pitäisi olla siisti, vieläpä tietyn standardin täyttävän siisti, jolloin koettu stressi olisi laskenut.  

Tällöin osa tunteesta, etteivät muut siivoa, saattaa selittyä eri standardeilla. Naiset saattavat alkaa kärsiä sotkusta miehiä aiemmin. Ympäristö odottaa naisten pitävän huolta kodista miehiä herkemmin ja tämä odotus kulkee myös naisten takaraivossa luoden odotuksia.

Viisi tutkitusti hyvää syytä alkaa karsia kodin tavaramäärää

Tähän peilaten naiset saattavat herkemmin kokea sotkun ja epäjärjestyksen epämukavaksi tilanteeksi, tarttuen ensimmäisenä toimeen, ja kokien jäävänsä asian kanssa liian yksin.

Mikä tähän sitten auttaisi? Ainakin dialogi. Herkimmän asukkaan täytyy kertoa muille minä-viestein, että sotku ihan tosi stressaa ja aiheuttaa paljon haasteita. Kun muu porukka on ymmärtänyt tilanteen tolan, on aika sopia yhteisiä pelisääntöjä, joilla sekasotku vältetään.

Saattaa myös olla suotavaa, että herkimmät hoksottimet omaava tekee ns. last mile -siivouksen, mielellään yhteisymmärryksessä. Last mile -siivouksella tarkoitan viimeistenkin tavaroiden palauttelemista paikoilleen, kun ne ovat jääneet muulta porukalta huomaamatta. Ja ne todella ovat saattaneet jäädä ”tutkan alle”, ks. käyttömahdollisuusteoria. Joku ei vain näe niitä tai ne eivät ole toisen mielestä väärässä paikassa.

Ammattijärjestäjät pyrkivät aina järjestämään tilat herkimmän asukkaan mukaan, sillä tavarastressi on todellinen ongelma. Otamme siis valmiiksi huomioon tämän näkökulman ehdottaessamme ratkaisuja.  

2. Tavarat eivät mahdu kaappiin, jolloin on helpompi jättää laittamatta paikalleen

”Mikä siinä taas on, kun ei vaan voi laittaa kaappiin asti?!” Savu nousee korvista, kun miettii muiden piittaamattomuutta. Näet itse paljon vaivaa laittaaksesi tavarat takaisin paikoilleen, jotta koti pysyisi siistinä. Samalla ihmettelet, mikseivät muut voi toimia samoin? Myönnän, onhan siinä empatialle sijaa… 

Ammattijärjestäjän näkökulmasta tähän on muutama syy:

Numero 1: Jos kodin kaapit ovat kovin täynnä, tavaroiden takaisin laittaminen vaatii enemmän vaivaa, kuin väljemmän kaapin kanssa.

Numero 2: Käyttäjä ei välttämättä hahmota, missä tavaran paikka on (vaikka olisi sen ottanutkin juuri sieltä).

Numero 3: Hän ei tule ajatelleeksi, että muualle jättäminen lisää sotkua ja jonkun toisen omaksi kokemaa työvuorta.

Jälleen kerran olemme erilaisen havainnon tai toimintamallin äärellä. Itseämme voimme muuttaa saman tien harjoittelemalla toisenlaisia tapoja tai näkökulmia, mutta muiden ohjaamiseen toimii parhaiten oma esimerkki.

Tähän auttaakin syystä riippuen: Tavaroilla tulisi olla selvä, kaikille intuitiivinen paikka, johon tavara on vaivatonta palauttaa. Perheen kesken keskustellaan, miksi tavaroiden palauttaminen on tärkeää ja miten se säästää kaikilta aikaa ja vaivaa. Tuplatsekataan, että kaikkien intuitio kohtaa sovitun paikan kanssa eikä joku vaan nyökyttele pakosta.

Sitten koko perhe alkaa harjoitella rutiineja, joissa tavarat palautetaan paikoilleen. Toistoa, toistoa ja toistoa. Jonkun pitää olla koordinaattorina, muistuttaa ja tsempata, posin kautta.  

Ja ei, ei tämä tietenkään ole näin helppoa. Paikkojen löytäminen vaatii yleensä ensin raivaamista, sitten järjestämistä. Keskustelu taas useita taitoja, myös aktiivista kuuntelua. Rutiinit vaativat systemaattista sitoutumista ja harjoittelua. Mutta homma helpottuu harjoittelun myötä, kunhan porukka on motivoitunut muutokseen.

3. Tavaroilla ei ole nimettyjä paikkoja, joten vaatii aivokapasiteettia miettiä, minne tavaran saisi laitettua

Yksi yleinen tavararuuhkan aiheuttaja ja päänraapimista aiheuttava sotkun megaluoja ovat tavarat, jotka eivät kuulu minnekään. Eli MISC-tavarat (miscellaneous). Niitä ei ehkä kukaan edes käytä tai kaipaa, mutta syystä tai toisesta ne ovat näkyvä ja ärsyttävä osa arkea. Tai niitä jopa käytetään enemmän kuin muita, ja ne ovat aina ”väärässä paikassa”?

Tilanne on järjestämisen kannalta sama, jos millään tavaralla ei ole paikkaa. Tällöin jokainen siivousyritys vaatii turhan paljon energiaa ja ajattelukapasiteettia: minne ihmeeseen tämä kuuluu tai mahtuu? No, jätän sen vain tähän. Kunnes kasa on valmis tai taso roinasta täysi.

Tähän tilanteeseen voi puuttua käymällä kaikki tavarat läpi esim. KonMarittamalla tai vaikka vartti kerrallaan, kunnes koko omaisuus on käsitelty ja kaikella on paikka. Voit myös karsia vain nämä ajelehtijat, jotka tuntuvat olevan tien tukkona ja luovan olon, että teillä on sotkuista.

Voit karsia ne myös vaikka 10 cm x 10 cm alue kerrallaan, kunhan käyt toimeen. Jos taas se tuntuu olevan mahdotonta, pakkaa kaikki pahvilaatikkoon. Tyhjennä koko taso sinne, ja kirjoita päälle ”Tason tavarat ja päivämäärä”. Tiedät mistä etsiä, jos jotain kaipaatkin. Jollet, voit kiikuttaa koko laatikon kierrätykseen puolen vuoden päästä viimeistään. 

Miksi tasoilla on tavaraa, vaatteet kasaantuvat ja koti on esterata?

Jos kyseessä on jonkun toisen henkilön tavarat, kerta toisensa jälkeen sinun tielläsi, pysähtykää ja miettikää; onko näille tavaroille tai tämän henkilön tavaroille hänen mielestään looginen paikka? Ovatko ne tässä, koska paikkaa ei ole tai se on vaikea? Onko tilaa realistisesti liian vähän? Paikan tulisi olla myös hänelle helppokäyttöinen, jotta tavarat löytyvät jatkossa sieltä, eivätkä muualta.

Onhan teillä tilaa kaikille perheenjäsenille ja heidän tärkeille tavaroilleen? Jollei, niin saisitteko raivattua tilaa? Ehkä voisitte luopua jostain muusta, jotta näille tientukkeille löytyisi oma paikka.

Tällaisia klassikkoja ovat esimerkiksi jonkun vähän käytetyt vaatteet, kengät eteisessä, työkalut tai kutimet lankoineen.

4. Huomaamme herkemmin huonot asiat kuin kivat jutut negatiivisuusharhan takia

Ihmisen huomio kiinnittyy herkemmin negatiivisiin asioihin, vaikka positiivisia asioita olisi yhtä paljon ja ne olisivat neutraalisti tarkasteltuina samanarvoisia vaikutusarvoltaan.

Annamme enemmän huomiota kurjuudelle ja arvotamme mielestämme huonot asiat vaikutukseltaan suuremmiksi, kuin positiiviset seikat. Asiat siis näyttäytyvät hankalampina, kuin ovat, huomion kiinnittäessä negatiivisiin.

Tämän psykologisen ilmiön nimi on kielteisyysharha (negativity bias) ja se on evoluution kannalta ollut hyödyllinen ihmiselle. Tämän kaiken tavarakaaoksen ja ruuhkavuosirämpimisen keskellä se ei kuitenkaan nyt aivan toimi eduksemme.

Mikä tähän auttaa? Negatiivisuusharhaan auttaa paljon jo asian tiedostaminen.

Jos tiedät, että töistä kotiin tullessa keittiö on todennäköisesti sotkuinen kokki kolmosten jäljiltä (vaikka hei, ihanaa, joku tekee ruokaa!) tai eteinen tulvii kenkiä ja reppuja (mahtavaa, perhe kotona turvallisesti koulutieltä!), pysähdy ennen kuin menet sisään.

Tee tietoinen hengitysharjoitus ennen kotiovea, anna kehollesi viesti, että tilanne on hallinnassa. Hengitä sisään ja pitkään ulos muutaman hengenvedon ajan. Päätä sivuuttaa havaitsemasi kaaos ja keskity ihmisiin (toistoatoistoa).

Strategisesti tähänkin ongelmaan auttaa pitkässä juoksussa karsiminen: mitä vähemmän yksiköitä kotona on, sitä vähemmän on yksiköitä potentiaalisesti väärillä paikoilla sotkua luomassa.

Kodin systeemien luonti ja rutiinien harjoittelu nousee myös tärkeään osaan, jos asukkaat ovat stressaantuneita. Negatiivisuusharha nimittäin voimistuu stressaantuneena.

5. Siivousrutiini ei ole tarttunut, ainakaan muihin

Kukaan ei koskaan siivoa teillä, sillä he eivät pohjimmiltaan ymmärrä, että teillä pitäisi siivota säännöllisesti ja että nuo aktiviteetit kuuluvat myös heille. Myönnän, että tämä on aika karkean kuuloinen toteamus, mutta jos riisumme siitä tunteellisuuden, niin homma saattaa oikeasti olla näin. Joku asukas voi aidosti olettaa, ettei siivoaminen ole hänen hommaansa.

Yksi yleinen kitkan aiheuttaja on tilanne, jossa osalla perhettä on odotus siitä, että koti siivotaan kerran päivässä tai kerran viikossa. Vaikka toisille olisi tästä viestitty useasti, ehkä jopa jo naputettu sen sata kertaa – ja huudettukin joskus, ei ole ns. mennyt perille. 

Tämä tilanne tuntuu todella epäreilulta hänestä, joka ensimmäisenä huomaa sotkun ja kokee vastuuta kodista – ja joka on sen sata kertaa yrittänyt viestiä tästä asiasta.

Tämän asukkaan stressitaso nousee sotkun myötä ja olo käy tukalaksi, joten tilanne voi olla myös huomattavan kuormittava ja stressaava hänelle. Kyse on aidosta ja isosta ongelmasta, jolle muiden ei pidä naureskella. Ja jonka keskelle ei pidä ketään jättää yksin selviämään. 

Tilanne voi olla todella kuormittava myös heille, jotka eivät hahmota sotkua samoin tai koe tarvetta tehdä sille mitään. Heitä saattaa ihmetyttää, jännittää koska taas huudetaan, tai tuntua vain todella riittämättömältä ison ja vaikeasti lähestyttävän asian kanssa. Heidän odotuksensa ovat erilaiset, ja voi olla vaikea saada kiinni toisen ihmisen ajatuksesta, miten tilanteen kuuluisi tämän mielestä olla.

Oli syy erilaisiin odotuksiin tai siivousrutiinien puuttumiseen mikä tahansa, tähän auttaa minä-muotoinen viestintä. Kummankin osapuolen olisi hyvä voida kertoa omia näkemyksiään, miten tilanne voitaisiin purkaa. Perheen olisi hyvä luoda siivousrutiini ja sytyttää jokaisen sisäinen motivaatio osallistumiseen. 

Jos kyseessä on lapsien osallistaminen, niin Metsästäjä, keräilijä, kasvattaja -kirja on erinomainen apu tilanteen valottamiseen ja täsmävinkkien keräämiseen. Ihmisellä on perustavanlaatuinen tarve kuulua omaan perheeseensä, ja ilmentää kuulumista yhteisen hyvän rakentamisen kautta. Joskus olemme vaan ajautuneet sivu-urille, mutta toivoa on.

Mikäli viikottainen siivousrutiini tuntuu mahdottoman kokoiselta työmaalta tavaroiden palautteluineen ennen siivousta, tavaroita on liikaa. Arvaat ehkä oikein, että tähän auttaa jälleen kerran karsiminen, jolloin ennen siivousta ei tarvitse järjestää, vaan siivous alkaa suoraan siivoamisella.

6. Vastuut ovat epäselvät

Lapsille tai puolisolle ei välttämättä ole selvää, miten järjestyksestä ja siisteydestä voisi pitää kiinni. Joku saattaa jälleen odottaa, ettei asia oikeastaan hänelle edes kuulu tai että ”perheen projektipäällikkö” kyllä kertoo, kun pitää alkaa toimia.

Tiedän, kuulostaa kohtuuttomalta, jos asiasta on kuitenkin maininnut 599 kertaa ja kertonut, että kaikkien pitää kantaa oma vastuunsa.

Tämä ei kuitenkaan ole kovin yksinkertainen asia. Tähän liittyy vuorovaikutusta ja perhedynamiikkaa, jossa yleensä kaikilla meillä on mahdollisuus ilmaista itseämme selvemmin. Stressaantuneena se on extra-vaikeaa.

Kaikkien voi esimerkiksi olettaa pitävän huolta omista tavaroistaan, mutta käytännössä asia ei kuitenkaan toimi täysin näin, jos toinen vanhempi kuitenkin esimerkiksi pesee koko perheen pyykit tai korjaa pyörät. Eli mitkä kaikki pitäisi sitten itse hoitaa? Likaiset koneeseen vai likaisten koriin, puolipitoisten ”tuolille”, puhtaat koneesta kuivumaan vai viikattuna kaappiin? Saako heittää vaan jonnekin, onko tärkeintä olla kaapin sisällä vai pitääkö olla siististi? Saako kerryttää ison kasan pyykkiä vai pitäisikö joka päivä tehdä jotain?

Jos esimerkiksi vanhemmat toivovat lapsen osallistuvan järjestyksenpitoon ja siivoamiseen, on se mahdollistettava lapsen tasolla. Tämä tarkoittaa hallittavaa määrää vaatteita, leluja ja tehtäviä. Yleensä tämä taas tarkoittaa karsimista, jotta lapsen on mahdollista käsittää hallinnoitava määrä tavaraa.

Aikuisen on mahdollistettava sopivan määrän lisäksi sopivat paikat tavaroille eli jonkinlainen kategorisointi on paikallaan. Lisäksi on oltava mallina ja tukena lelujen keräämisessä ja järjestämisessä.

Jos vastuut ovat epäselvät, käykää ensin aikuisten odotukset ja ajatukset vastuista läpi. Saatatte yllättyä, miten erilailla niistä ajattelette.

7. Rajat ovat epäselvät

Onko teillä koko perheelle selvät rajat kodin siivoamisen suhteen? Ymmärtävätkö kaikki todella, että ruokapöydästä poistuttaessa astiat viedään tiskiin? Tai että lelut kerätään leikin jälkeen, illalla tai ennen robotti-imurin vuoron alkua? Hahmottavat kaikki, missä on suotavaa olla likaisia sukkia tai mihin laitetaan työkamat?

Jos kaikille on selvää, miten teidän kotinne järjestys rullaa, niin ongelma voi piillä siinä, ettei tavaroita ole helppoa palauttaa paikoilleen (ks. uudelleen kohta 2).

Jos taas kiikastaa enemmän siitä, että käyttäjät eivät hahmota sitä, että tekeminen loppuu vasta tavaran palauttamiseen eikä pöydästä nousemisen, leikin vaihtumisen, sukan riisumisen tai töistä paluun sijaan, on tätä tekemisen lopettamista harjoiteltava. Kyse on tällöin rutiinien istuttamisesta. 

Kyse voi olla myös eriparisuudesta. Yksi tai useampi kaipaisi tietynlaista ympäristöä ja rutiinia, osa erilaista. Tällöin kannattaa lohkoa.

Hän joka kylvää vaatteitaan saakoon niille vähän käytettyjen paikan parhaimmalle kylvöpaikalle (ainakin hetkeksi, jotta harjoittelu helpottuu). Hän joka jättää lelunsa voi kokeilla pienemmän lelumäärän yksinkertaistavaa elämäntapaa. Tämä ei ole ilkeää, vaan rajojen hahmottamista.

Ketään ei tarvitse uhkailla, mutta kaikkien on ymmärrettävä, ettei tavaroiden viljeleminen voi jatkua, vaan niillä tulee olla oma paikkansa, jossa niitä säilytetään. Asia on kaikkien vastuulla.

Itse näen tämän asian siten, että kapasiteettimme riittää tiettyyn tavaramäärään. On kilttiä meitä ja muita kohtaan, ettemme haali liian isoa määrää hallinnoitavaksi, sillä silloin emme jaksa tavaroiden tuomaa vaatimusmäärää. Vähemmän on tällöin enemmän. 

8. Tavaraa on liikaa siihen nähden, että järjestys pysyisi, jonka johdosta siivous vaikeutuu

Tässä yhdistyy nyt listan ensimmäisiä kohtia hieman eri näkökulmasta. Monessa kodissa täytyy raivoraivata tavarat ennen siivoamista.

Joillakin tämä tarkoittaa tuntien operaatiota, joka saattaa olla kohtuuton suoritus kaiken muun työssäkäynnin ja arjen keskellä. Siivota voisi, mutta raivaus ennen siivoamista onkin jo ajatuksena liikaa…

Kaikki energia ja aika menee järjestyksen luomiseen – jos päästään edes siihen. Tällöin itse siivoaminen tuntuu ylivoimaiselta. Operaatio on tuomittu epäonnistumaan, mutta sen huomaamiseen sijaan ihmisistä alkaakin tuntua, että vika on heissä. Tai jossakuissa perheenjäsenissä.

Haluan alleviivata olosuhteita. Jos aikaa ja jaksamista ei ole tuntien operaatioille, on helpompaa laittaa tavarat paikoilleen joka päivä, jolloin siivoushetki ja -päivä alkaa suoraan siivoamisella.

Tässä on juuri se MUTTA, että jos tavaroille ei riitä paikkoja tai niitä ei ole nimetty, tai niitä on yksinkertaisesti liikaa, niin homma on mahdoton.

Tämä on yksi olennainen osa palapeliä: jos koti on karsittu ja järjestetty, on ylläpito mahdollista. Silloin myös siivous mahdollistuu, eikä sen pitäisi jäädä yhden henkilön harteille.

Ruuhkaton listasi ylle kahdeksan syytä, miksi muut eivät ikinä siivoa meillä?! -ikuisuuskysymykseen. Mukana oli myös ratkaisuehdotuksia ja toimintamalleja, joita kannattaa kokeilla oman kodin optimaalin löytämiseksi.

Avaan bonuksena vielä, miksi yksikään toimintamalli ei sisältänyt tarrataulukoita, lahjontaa tai uhkailuja.

Miksi uhkailu, kiristys ja lahjonta eivät ole paras ratkaisu, kun muut eivät siivoa?

Uhkailu, kiristys tai lahjonta eivät ole paras ratkaisu kannustaa muita siivoamaan. Niistä ei tutkimusten mukaan ole apua ihmisen käytöksen pitkäaikaiseen muuttamiseen. Muutos tarvitsee sisäistä motivaatiota. Ulkoiset palkinnot eivät kauaa motivoi, vaikka voisitkin niillä yksittäin siivouksen lunastaa. Sen sijaan haluaisimme herätellä pitkäkestoisen muutoksen, jota kantaa aito halu osallistua.

Harvardissa lapsilla tehtyjen motivaatiotutkimusten perusteella on selvää, että uhkailu, lahjonta tai kiristys ei auta muuttamaan lasten käytöstä pitkäaikaisesti. Päin vastoin esimerkiksi tarrataulukon käyttäminen (ulkoinen palkinto) tappaa sisäisen motivaation lopulta täysin, eli tilanne ajautuu vielä pahempaan epämotivaatioon, kuin se alkujaan oli.

Älä siis tarjoa palkintoja, vaan koettakaa yhdessä löytää luontainen motivaation lähde: nauttiiko lapsi siisteydestä? Onko lapsesta kiva nähdä lelut siististi hyllyssä, jossa niillä on mukava olla, toisin kuin lattialla. Pitääkö lapsi imuroinnista tai pölyjen pyyhkimisestä?

Lapsi kannattaa ottaa mukaan siivoamiseen hänen ehdoillaan ja esimerkkiä näyttäen. Tästä syntyy hyvän kierre.

Miten voit kasvattaa sisäistä motivaatiota?

Vaikka voisit tehdä itse, vinkkaa lapselle: ”Roskapussi näyttää täydeltä”, ”Pöytä pitäisi tyhjentää”, ”Nyt on jonkun legot jääneet lattialle…”. Opeta lapsi näkemään kodin tekemisen paikat sanottamalla.

Lapsi voi sitten halutessaan viedä roskapussin, imuroida (kuten taitaa, älä korjaa!) tai tyhjentää tiskikoneen. Palkintona on aito yhteys omaan perheeseen, joten ei tarvitse kiitellä tekemistä. Kiitos kannattaa itse asiassa unohtaa, sillä kyse on yhteisistä hommista eikä palveluksista.

Haastetta, muttei liikaa

Sisäistä motivaatiota ruokkiaksesi kannattaa esimerkiksi kokeilla mieluummin sopivan haastavien tehtävien tarjoamista lapselle.

Liian helppo tehtävä ei kiinnosta (korjaa sukat lattialta) ja liian vaikea saa ymmälle (siivoa huoneesi). ”Kerää kaikki punaiset, siniset ja vihreät vaatteet lattialta” taas voi haastaa juuri sopivalla tavalla ja tarjota pelillisyyttä.

Tehtävien suhteen on otettava huomioon lapsen ikä ja toiminnanohjauksen taso. Toiminnanohjaus nimittäin kehittyy aikuisikään saakka, samoin kuin aivomme.

Toiminnanohjauksesta vastaa merkittävissä määrin aivojen otsalohko, joka kehittyy aivoissamme valmiiksi viimeisenä, vasta 25 vuoden iässä. Tämän vuoksi lapset tarvitsevat yhdessä tekemistä ja esimerkkejä, jolloin toimintaan on helpompi tulla mukaan.

Kehu yritystä

Kehu kiitoksen tai lapsen ominaisuuksien sijaan lapsen osallistumista ja yritystä. Se on olennaisen tärkeää motivaation kasvattamisen osalta. Huomioi, että lapsi yritti.

Lopputulosta ei kannata arvostella eikä korjailla, vaikkei jälki vielä vastaisikaan standardejasi, sillä saatat tappaa motivaation korjailemalla.

Älä myöskään sorru sanomaan ketään laiskaksi tai saamattomaksi. Nämä sanat muuttuvat todeksi lapsen mielessä, ja olet entistä yksinäisempi siivouksen kanssa hetken päästä, jos alat arvostella.

Anna lapsen tehdä sen aikaa, kun hän jaksaa keskittyä. Älä jätä yksin liian vaikean haasteen kanssa, vaan mene mukaan viemään homma loppuun, jos ote alkaa herpaantua.

Hyödynnä lapsen luontaista auttamishalua

Lapsilla on luontainen halu olla osa omaa perhettään ja oman perheen auttamisinnon näkee harvinaisen hyvin pienen taaperon touhuissa.

Usein nämä auttamisyritykset ja tutkimukset tuntuvat meistä hieman sotkuisilta, jopa vaarallisilta, ja tällöin herkästi kiellämme osallistumisen tai ohjaamme taapeeron TV:n ääreen.

Emme edes huomaa, kun saatamme kieltäytyä avuntarjouksista, sillä ne eivät muistuta meidän mielikuvaamme avusta. Vuosien myötä ne muuttuisivat samankaltaisemmiksi, kun vain emme tappaisi motivaatiota ennen sitä kieltämällä ja ohjaamalla muualle.

Jos sinua kiinnostaa kasvatuksen näkökulmasta lapsen motivoiminen tiiviimpään perheyhteyteen, lue Michaeleen Doucleffin Metsästäjä, Keräilijä, Kasvattaja. Michaeleen ohjeilla myös siivousosallisuus kasvaa!

Entä puolison toiminnanohjaus ja motivaatio – hänestäkö ei puhuta ollenkaan?

Jos olisikin niin, että puoliso ei ole havahtunut asian pariin vielä, niin parhaiten saat tuloksia aikaan tarttumalla itse ensin toimeen, kuten myös keskustelemalla avoimesti asiasta aikuisten kesken.

Yleensä joku perheestä saa tarpeekseen ensin ja alkaa karsia ja järjestää. Ylimääräinen tavara on nimittäin isoin syy, jos siivous ei suju. Karsiminen auttaa tällöin aina.

Jonkun täytyy näyttää esimerkkiä muulle perheelle. Muut innostuvat kyllä mukaan, osa nopeammin ja osa hitaammin.

Jos taas kyse on aidosti toiminnanohjeushaasteista, niin kannattaa kääntyä terveydenhuollon ammattilaisten puoleen ja selvittää, mitä olisi tehtävissä. Karsittu, järjestetty ja selkeämpi koti auttaa yleensä aivan kaikkien toiminnanohjausta, sillä mielemme ei joudu niin koville sellaisessa ympäristössä.

Kiitos kun tulit lukemaan Ruuhkattoman 8 keinoa tilanteeseen, kun muut eivät ikinä siivoa meillä?! Laita minulle viestiä, kuulisin mielelläni mitä ajattelet blogistani ja mistä toivoisit kirjoitettavan.