Lapsiperheen ruuhkavuosien parhaat niksit: 2025 Life Hacks TOP 10
Oivalsin jotain todella kouriintuntuvaa toissa viikolla. Minua haastateltiin siitä, miten ehdin kaiken: kaksi työtä, pienet lapset ja harrastukset kaiken kodinhoidon ja muun humpan lisäksi. Tätä on kysytty ennenkin, enkä ole osannut sanoittaa kokemustani aivan kirkkaasti. Ehken pysty siihen vieläkään, mutta avaan ajatuksiani ja niksejäni, jotka mielestäni mahdollistavat tehokkaan ja elämänmakuisen arjen: Olen kategorisoinut ja automatisoinut kaiken mahdollisen. Hyödynnän monenlaisia niksejä ja oikoteitä sekä suunnittelen antaumuksella ajankäyttöni. Nyt haluan jakaa teille ammattijärjestäjänä lapsiperheen ruuhkavuosien parhaat niksit: 2025 Life Hacks TOP 10!
Kuka täällä kirjoittaa?
Blogia rustaa vahvasti ruuhkavuosia tarpova ammattijärjestäjäksi kouluttautunut ekonomi, kolmen lapsen äiti Henna Paakinaho Pirkanmaalta. Autan asiakkaitani keskittymään turhan tavaratyön sijaan omaan arkeensa. Tervetuloa kuulolle!
Listassa on iloisesti sekaisin eritasoisia niksejä. Mukaan pääsemisen kriteerinä on, kuinka vaikuttava niksi on ollut minulle. Sinun listasi on varmasti eri näköinen, ja olisi mahtavaa, jos jakaisit sen kommenteissa, Ruuhkattoman somessa #ruuhkatonlifehacks tai vaikka meilitse.
Tuttuun tapaan pääset pomppimaan kohdissa sisällysluettelon avulla, jos et ennätä käydä kaikkia niksejä läpi.
Lapsiperheen Ruuhkavuosien parhaat niksit: 2025 life hacks top 10
Tässä artikkelissa käydään läpi kymmenen ammattijärjestäjän näkökulmasta merkityksellistä ruuhkavuosien niksiä (life hacks). Pidän itse paljon tällaisista listoista, sillä löydän niistä yleensä uusia oikopolkuja arkeen kokeiltavaksi. Toivottavasti sinäkin saat tästä artikkelista uusia ideoita!
1. Ruokahuollon rutiininomainen suunnittelu
Yksi henkilökohtaisesti haastavimmista kohdista perhe-elämässä on minulle ollut viisi kertaa päivässä tapahtuva ruokailu. Tajusin tämän, kun tulin äidiksi. Olen siitä asti ollut huulipyöreänä tämän kotityön edessä, urheasti kuitenkin siihen sukeltaen.
Ruokahuoltoon kuuluu ruokailun suunnittelu, toteutus ja jälkipuinti sekä kotivaran ylläpito. Koen, että minulta puuttuu jokin osaamisen alue tai soveltamisen taito, sillä en osaa improvisoida ruokaa, vaan minun täytyy tuijottaa tarkkaan reseptejä.
Olen ylittänyt itseni monesti silti tarjoamalla perheelleni monipuolista ruokaa, joka on joskus ollut jopa erinomaisen hyvää. Yleensä se on onneksi syötävää ainakin.
Esikoisen vanhempainvapaan loppumetreillä tajusin, että emme ole sellainen perhe, jossa tullaan päiväkodista kotiin ja pohditaan ”Mitä tänään syötäisiin?”. Väsyneinä ja nälkäisinä ruoan olisi hyvä olla aika lailla lämmittämistä vaille valmista kotiin tultaessa.
Aloin soveltaa ruokasuunnitelmia, mutta en heti löytänyt meille toimivaa systeemiä. Kokeilin kuuden viikon kiertävää listaa ja taikurin kotivaraa, jossa tietyt perusaineet omaamalla pystyt taikomaan nopeasti useita eri aterioita. Nämä olivat kuitenkin liikaa minulle, kaipasin jotain simppelimpää.
Muutama vuosi sitten sain Martoilta pyyhittävän viikkopohjan, joka on siitä asti palvellut meitä uskollisesti viikottaisesti päivittyvänä ruokasuunnitelmana. Suunnittelen siihen perheen kanssa yhdessä tulevan viikon ruokalistan. Koetan aina löytää tälle aikaa, sillä olen huomannut, että säästän näin vähintään neljä tuntia viikossa!

Käytin toden totta niin paljon aikaa aiheen parissa pyörimiseen, ihmettelemiseen, voivotteluun ja reseptien googlailuun. Ennen kaikkea mentaalienergiani on paljon korkeammalla, kun en masenna itseäni päivittäin tämän minulle hankalan aiheen ääressä.
Lapsiperheen ruuhkavuosien parhaat niksit, nro 1: Suunnittele viikon ruokalista etukäteen ja voit säästää jopa neljä tuntia aikaasi arkena!
Henna Paakinaho / Ruuhkaton arki
2. Vähennä arkitarvikkeet minimiin
Tämä on kestopuheenaihe asiakkaideni kanssa, varsinkin keittiötarvikkeiden osalta. Monet kokevat aitoa iloa keittiötavaroistaan ja pitävät kokkailusta. Suosittelen silti, että vähennä arkiastiasto ja -tarpeisto minimiin.
Ymmärrän, että tämä on minulle varmaankin keskimääräistä helpompaa, sillä en erityisemmin nauti kokkailuista. Minua ei siis haittaa karsia keittiövälineitä. Kauan aikaa pidin silti kiinni monenmoisista mukeistamme, jotka jälkikäteen tarkasteltuna aiheuttivat turhaa kitkaa perheessä monella tasolla.
Ensinnäkin lapset kiistelivät siitä, kuka saa käyttää mitäkin mukia. Aikuiset huokailivat isoa tiskivuorta, joka ei mahtunut yhteen koneelliseen kerrallaan. Keittiön siivoaminen valmiiksi oli siksi pidempi projekti, joka ei oikeastaan koskaan tullut edes valmiiksi. Niin usein meillä syötiin.
Kirjoitin tästä oman blogipostauksenkin aikoinaan, sillä kokemus oli niin vaikuttava. Voit lukea siitä artikkelista Minimalisti-kokeilu.
Kun vähensimme ensin keittiötarpeet minimiin sekä lopulta myös käyttöastiat minimiin, keittiötöiden virta alkoi soljua. Nyt tiedämme, että keittiön saa siivottua aina vartissa, vaikka siellä olisi lapsien pannukakkusulkeisten likaiset tiskit ja muutama muu harhautunut ostos tai hedelmä pyörimässä.
Minulle tämä on todella iso asia. En voi sitä kyllin korostaa. Siistin keittiön kokeminen aamulla on yksi kodin parhaimmista puolista, se ilahduttaa minua aidosti.
Kannustan siksi kokeilemaan joko keittiössä tai muualla kodissa: voisiko astioita olla vain yhdet, kahdet tai kolmet per käyttäjä? Pärjäisittekö yksillä pyyhkeillä? Kuinka monta hanskaa tarvitaan kerrallaan eteiseen? Tarvitsetteko enemmän kuin yhden hoitoaineen? Jos epäilet, kokeile! Voit aina palata entiseen.
Lapsiperheen ruuhkavuosien parhaat niksit, nro 2: Nimikkotarvikkeet mahdollistavat autopilotin ja hyvän flow’n
Henna Paakinaho / Ruuhkaton arki
3. Kapselivaatekaappi romahduttaa vaatemetatyön määrän
Siirryin käyttämään kapselivaatekaappia itse vuonna 2018. Tämäkin kokemus oli järisyttävä, enkä voinut uskoa, miten paljon helpommaksi elämäni muuttui. En enää joutunut miettimään, enkä etsimään vaatteitani!
Olin sitä ennen käyttänyt elämästäni lukuisia hetkiä ensinnäkin vatvomiseen (kun ei ole mitään päälle pantavaa!) sekä tahattomaan vitkasteluun (missä ihmeessä se paita on?). Sitten luin kapselivaatekaapista ja kaikki vaateliitännäinen selkiytyi.

Suomessa kapselivaatekaappi noudattaa neljän vuodenajan kiertoa. Kapselit suunnitellaan siten, että useat vaatteet sopivat toistensa kanssa yhteen, jolloin väistämättä sinulla on aina paljon selkeitä vaihtoehtoja.
Kaapista karsitaan kaikki muu pois, jolloin käyttökokemus paranee ja näkymä selkenee. Kapseleita vaihdetaan ja päivitetään kauden vaihtuessa. Seuraavan kauden vaatteiden esille ottaminen on juhlallinen jälleennäkeminen, ovathan vaatteet olleet poissa käytöstä jo hyvän tovin. Ne tuntuvat kuin uusilta, mutta samalla tutun turvallisilta.
Suosittelen siis vahvasti kapselointia. Joudut näkemään alkuun vaivaa, mutta säästät itseltäsi tuntikausia turhaa koti- että metatyötä sekä vapautat paljon huonoa energiaa, kun tyylisi selkenee.
Lapsiperheen ruuhkavuosien parhaat niksit, nro 3: Virtaviivaista vaatekaappi kapselipukeutumisen keinoin
Henna Paakinaho / Ruuhkaton arki
4. Karsi kaikki turha pois, siis aivan kaikki turha
Jos pitäisi valita yksi niksi yli muiden, niin se olisi tämä: karsi kaikki turha pois. Aloitin meidän kodin karsimisen esikoiseni ollessa ihan pieni taapero, ja se on ollut selkeästi paras päätös ikinä.
Muistan edelleen kaiken sen turhan tavaratyön määrän, kun siirtelimme pieneen kotiimme sopimattomia tavaroita paikasta toiseen, jotta saisimme arkemme elettyä. En vain tajunnut silloin vielä, että meillä oli yksinkertaisesti liikaa tavaraa elämäntilanteeseemme nähden.
Kun lopulta tajusin JA kun lopulta sain kodin karsittua, elämä helpottui älyttömästi. Vapautui aikaa ja energiaa moneen muuhun, sekä työhön, ihmissuhteisiin että hyvinvointiin. Tie oli pitkä ja vaati paljon motivaatiota. Olen todella iloinen, että näin sen kaiken vaivan karsimisen ja järjestämisen suhteen sekä jatkoin haasteista huolimatta.
Karsimalla kodin ja arjen saat aina enemmän, kuin mistä luovut. Tilaa tulee luovuudelle ja leikille. Omat arvot kirkastuvat väistämättä.
Minua jarrutti karsimistyössä suotta se, että tein sen yksin. Yritin kyllä hakea apua, mutta minulla ei ollut sanoja enkä tiennyt millaisesta avusta olisin hyötynyt eniten. Kaipasin tukea ja käsipareja, mutta tarjolla oli vain lapsenhoitajia. Se ei kuitenkaan ollut meille sopivin ratkaisu, joten aikaa kului ja tein karsimista omaan hitaaseen tahtiin. Kunpa olisin ymmärtänyt etsiä ammattijärjestäjiä. Ammattilaisen avulla vuosikausia painaneet tavarakasat voidaan nimittäin raivata jo muutaman käynnin aikana.
Lapsiperheen ruuhkavuosien parhaat niksit, nro 4: Raivaa ja karsi koti sellaiseksi, että voit elää siellä unelma-arkeasi
Henna Paakinaho / Ruuhkaton arki

Jos kaipaat räätälöityä järjestelyapua Pirkanmaalla kotiinne, niin tulen mielelläni auttamaan. Olen koulutettu ammattijärjestäjä, ekonomi Henna Paakinaho ja järjestän koteja yritykseni Ruuhkaton arki kautta.
Tarjoan veloituksettoman konsultoinnin ja tyytyväisyystakuun työlleni. Soita 044 324 9483 tai laita viestiä henna@ruuhkaton.fi
Ideoita karsimiseen löydät Ruuhkattoman artikkeleista, esimerkiksi Lelujen karsimineni ja Hyssyttely-tekniikka.
5. Lattia on laavaa ja muita sääntöjä takalaudaksi
Rutiinit ja säännöt auttavat meitä ihmisiä muuntamaan asioita autopilotille. Autopilotti taasen säästää energiaa ja ajatuskapasiteettia, mikä näkyy toisaalla muissa askareissa.
Yksi parhaista säännöistä ikinä meidän perheessä on, että mikään ei jää illalla lattialle. Tätä voi sanoittaa monella tapaa, riippuen asukkaiden iästä ja huumorintajusta, jolloin asiaa voidaan kuvata myös seuraavasti: illalla lattia muuttuu laavaksi (kuten leikissä), eikä oikein sovi, että rakkaat lelut tai tennissukat jäävät sinne laavavirran armoille.

Jos tämä on liian hirvittävä kauhuskenaario, voi tätä samaa sääntöä soveltaa sanomalla, että mikään ei asu lattialla. Kaikkien täytyy illalla palata koteihinsa, pois lattialta.
Ymmärrän kyllä, että tämä voi olla ylitsepääsemätön urakka, jos lattian raivaamisen menee kauan tai jos tavaroilla ei ole koteja. Tämä on kuitenkin huomionarvoista: voisiko tavaroita olla liikaa, jos niiden keräämiseen menee kauan aikaa? Pitäisikö kaikelle osoittaa paikka, jollette tiedä, minne tavarat kuuluisi kerätä?
Haastan tässä miettimään, millainen status quo teille sopii? Onko oikeasti ok, että lattia lainehtii tavaraa vai onko tilanteeseen vahingossa ajauduttu? Rutiinien ja sääntöjen avulla on mahdollista päästä vastavirrasta takaisin, helpompaan arkeen. Lelujen läpikäyntiin löydät vinkkejä artikkelistani.
Rutiinit ja säännöt vaativat toistoa ja sääntöjen noudattamista. Tämä on monella haastavaa, varsinkin kuormittuneena. Kokeilkaa siis maltilla tällaisessa tapauksessa, rajatkaa pienin askelin. Jos sinnittelette kuukauden, alkaa uusi rutiini muodostua.
Lapsiperheen ruuhkavuosien parhaat niksit, nro 5: Säännöt ja rutiinit vapauttavat energiaa autopilotin ansiosta
Henna Paakinaho / Ruuhkaton arki
6. Tee kotityöt lasten kanssa
Tämä niksi on pitkän linjan strateginen veto, josta voit kiitellä itseäsi tulevina vuosikymmeninä. Muistutuksena vielä, että kaiken ei tarvitse olla täydellistä, myös osasuoritus ja yrittäminen lasketaan!
Ota lapset mukaan kotitöihin, aina kun mahdollista. Tämä on joidenkin mielestä vähän tylsä mielipide, sillä osa ei heti havaitse, miten ikinä tällainen olisi mahdollista.
Minusta tässä on kyse isosta palapelistä, jonka osat alkavat loksahdella, kun joku toinen nurkka alkaa hahmottua. Kaikki palaa meidän perheessä lopulta ainakin tavaran määrään, sillä pienen kodin kotityöt ruuhkautuvat välittömästi, kun tavaraa tulee liikaa. Silloin myös kotityöt, saati niiden tekeminen lasten kanssa, alkaa tuntua vaikealta.

Kun teet kotityöt lasten kanssa, opetat mallin kautta kodista huolehtimista. Tästä on monenlaista hyötyä.
- Lapsi saa osallistua, jolloin hän tuntuu itsensä tarpeelliseksi yhteisön jäseneksi.
- Hän saa yhteistä aikaa vanhempien kanssa.
- Vanhemmat tekevät kotityöt valveillaoloaikoina, jolloin heille jää enemmän palautumisaikaa lasten uinuessa.
- Lapsi oppii huomaamaan kodin eri tehtäviä.
- Lapsen sisäinen motivaatio yhteisestä kodista ja muista huolehtimiseen kasvaa.
- Vanhempien metatyömäärä sekä fyysiset askareet vähenevät vuosi vuodelta.
Michaeleen Doucleff on kirjoittanut tästä aiheesta oivan kirjan Metsästäjä, Keräilijä, Kasvattaja, joka on paitsi hauska myös konkreettinen esimerkeissään. Suosittelen sitä vahvasti, kun haluat luopua koko kodin koordinointivastuusta ja lähentyä perheesi kanssa.
Lapsiperheen ruuhkavuosien parhaat niksit, nro 6: Tee askareet yhdessä, yhteisessä kodissa.
Henna Paakinaho / Ruuhkaton arki
7. Pinoa askareita ja ratkaisuja
Pinoaminen on yksi minun mielestäni nerokkaimmista tekniikoista. Pinoamisella tarkoitetaan samankaltaisten asioiden niputtamista, ihan fyysisestä sekä metatasolla.
Pinoamalla vähennämme aivojemme kuormitusta, sillä aivomme rakastavat lokerointia. Lokerot ja kategoriat ovat niille mieleen, sillä niiden avulla aivot voivat käsitellä isomman massan tietoa vähemmällä energialla.
KonMari hyödyntää tätä tekniikkaa tavaroiden raivaamisessa ja uuden toimivamman järjestyksen luomisessa. Pinotessamme ymmärrämme viimein, mitä kaikkea omistamme samasta kategoriasta, mikä on turhaa ko kategoriassa ja missä säilytämme näitä jatkossa?
Myös työtehtäviä ja metatöitä voi pinota. Jos sinulla on useita erilaisia tehtäviä tai rooleja, samankaltaisten tehtävien ja suunnitelmien pinoaminen esimerkiksi tiettyyn viikon päivään vapauttaa taas jälleen kerran mielettömästi energiaa.
Lapsiperheen ruuhkavuosien parhaat niksit, nro 7: Pinoa kaikki, mitä voit, vapauttaaksesi kapasiteettia muuhun
Henna Paakinaho / Ruuhkaton arki

8. Konseptoi ja muodosta patenttiratkaisuja usein toistuviin tilanteisiin
Ehkä tämä on aika itsestäänselvää, mutta minulle tämänkin oivaltaminen oli iso asia. Jos jokin tilanne toistuu usein, kannattaa sen ratkaisu konseptoida. Esimerkkinä kavereiden synttärit: voisiko jokin lahja olla teidän perheen patenttiratkaisu, jota jopa odotetaan vuosi toisensa jälkeen?
No niin, nyt kun sanon näin, niin mieleen nousee heti muistoja lapsuudesta. Jokainen on varmaan saanut lahjaksi vuosi toisen jälkeen hopealusikan, kanavatyön tai pyyhkeitä. Ne taisivat olla näitä patenttiratkaisuja. Unohdetaan kuitenkin tavarat ja päivitetään lahjat tälle vuosituhannelle: anna elämyksiä, rahaa tai omaa aikaasi. Piirrä kortti tai laula serenadi, jotain sinulle sopivaa, mutta konseptoitavaa.
Konseptiratkaisulla vapautat taas lisää kaistaa ja olet aina valmiina tilanteen toistuessa. Konseptista voi totta kai poiketa, mutta tiedät, että sinulla on sopiva ratkaisu varmasti valmiina.
Lapsiperheen ruuhkavuosien parhaat niksit, nro 8: Konseptoi usein toistuvat tilanteet
Henna Paakinaho / Ruuhkaton arki
9. Priorisoi ajankäyttösi
Silläkin uhalla, että tämäkin niksi on jo peruskauraa, sanon sen silti: Kun priorisoit ajankäyttösi, tiedät mille sanot Kyllä ja mille sanot Ei. Et voi ajautua tilanteesta toiseen, vaan valitset aktiivisesti.
Otan tämän osa-alueen niin vakavissani, että näen itse meidän kotiin tulevat tavarat hieman uhkaavina: ne saattavat varastaa kallisarvoista aikaani, joten valitsen huolella, mitkä päästän kotiini.
Olemalla tiukka ja rajaamalla aikaani mahdollistan itselleni tärkeitä asioita, kuten urheilua ja perheaikaa, myös lisäansiotyöt.
Lapsiperheen ruuhkavuosien parhaat niksit, nro 9: Priorisoi ajankäyttösi
Henna Paakinaho / Ruuhkaton arki
10. Tehtävälistat ulkoistavat metatyön
Olen käyttänyt tehtävälistoja niin kauan kuin muistan. Muutama vuosi sitten digitalisoin kaikki tehtävälistani ja iso metatyötaakka putosi harteiltani. Käytän sekä työssäni että kotitöiden hallinnassa nyt digitaalisia tehtävälistoja ja aikatauluttamista.
Yleisen tehtävänhallinnan avuksi käytän TeuxDeux-sovellusta. Voin lisätä päiväkohtaiset, yleiset ja kategorisoidut listat sinne, eikä minun tarvitse muistaa niitä enää. Sovellus antaa ruksia tehtävät tehdyiksi, mikä lisää palkitsevuutta. Kalentereista käytän Outlookia ylläpitoon ja paperikalenteria suunnitteluun.

Yleinen kritiikki tällaista vastaan on, että pitääkö ihan kaikki aikatauluttaa ja listata, eikö silloin katoa spontaanius? Mielestäni ruuhkavuosien timmellyksessä aikatauluttaminen ja listaaminen nimenomaan mahdollistaa spontaaniuden ja vapaa-ajan tehokkaan työnteon lisäksi. Tunnistan tässä omalta osaltani kaksi tärkeää tasoa:
Yhtäältä kyse on kaistan vapauttamisesta. Listatut asiat eivät jää mieleen energiaa viemään, vaan ne löytyvät listalta. Niihin voi palata, kun on niiden aika. Päätät itse, milloin mitäkin edistetään. Minulle tämä on ollut Vapaudut vankilasta -kortti, kun en kanna kaikkea mukanani, vaan tiedän milloin minkäkin aika on. Voin myös pivotoida nopeasti eli priorisoida tehtävät helposti uudelleen, jos tilanne sitä vaatii.
Toisaalta kyse on siitä, että kalenteroin esimerkiksi vapaapäiviä, lomia sekä kehittämisaikaa. Jollen kalenteroisi, vaan eläisin hetkessä, näille ei jäisi aikaa. En ainakaan itse pystyisi reaktiivisessa mielentilassa ottamaan ja pitämään vapaapäivää. Sen pitäminen on helpompaa, kun se on kalenterissa ja asiat on järjestelty vapaa-aika huomioiden.
Lapsiperheen ruuhkavuosien parhaat niksit, nro 10: Tehtävälistojen ja -sovellusten hyödyntäminen ulkoistaa muistamisen.
Henna Paakinaho / Ruuhkaton arki
Tässä artikkelissa listasin lapsiperheen ruuhkavuosien parhaat niksit: 2025 Life Hacks TOP 10. Puuttuiko listalta jotain, minkä itse koet hyvin merkitykselliseksi?Jaa niksisi kommenteissa, Ruuhkattoman somessa #ruuhkatonlifehacks tai laita minulle meiliä henna@ruuhkaton.fi. Kuulisin mielelläni vinkkisi.
Kiitos, kun olet täällä! Jaa tämä artikkeli alta tai tilaa uutiskirje, jos haluat kuulla ensimmäisten joukossa Ruuhkattoman vinkkejä jatkossa.