Kuusi asiaa, joita en enää osta vuonna 2026 (Buy NOthing Rebellion)
Me käytämme valtavasti aikaa ostoksiin – jopa usean työviikon verran vuodessa. Verkko-ostokset tuntuvat käteviltä, mutta todellisuudessa ne vievät energiaa, aikaa ja lopulta täyttävät kodin tavaralla, jota emme tarvitse. Listaan nyt kuusi asiaa, joita en enää osta vuonna 2026 (Buy Nothing Rebellion).
Olen itse uraäiti ja ammattijärjestäjä. Minulla ei ole aikaa hukattavaksi, vaan haluan käyttää sen mielekkäästi: Tuottavaan ja arvokkaaseen tekemiseen tai olemiseen, kuten lasten kanssa pelaamiseen ja työntekoon. Kun tajusin, että ostaminen itse asiassa syö aikaani huomaamatta, päätin lopettaa kaiken turhan ostamisen.
Tässä kuusi asiaa, joita en enää osta vuonna 2026 – ja syy miksen. Voit hyppiä sisällysluettelon avulla tai katsoa sisällön myös Youtubesta videona.
1. En osta enää trendituotteita
Trendituotteet ovat ehkä suurin ansa, johon olen itsekin joskus langennut. Niiden markkinointi perustuu kiireentuntuun: “osta heti, rajattu määrä!” tai valheelliseen arvonluontiin: “jos ostat tämän, olet arvokas ja osa meitä.”
Lisäksi julkkikset ja somevaikuttajat suosittelevat niitä, mikä luo meille tarpeen kuulua joukkoon. Lopputulos on kuitenkin se, että kotiin kertyy täysin turhaa tavaraa – ja maksoit itsesi siitä kipeäksi. Puolen vuoden päästä kukaan ei enää muista mikä Labubu oli?
Minulla on jo kaikki, mitä voin elinaikanani tarvita. Jos jokin hajoaa, voin korvata sen. Mutta korvaajankaan ei tarvitse olla trendituote.
Olen ottanut käyttöön yksinkertaisen säännön: jos jokin ei ole ollut kuukauteen ostoslistallani, en osta sitä. Usein aika syö hypen, ja silloin huomaa, että kyse oli halusta, ei tarpeesta. Ei kiitos siis trendituotteille – ne vievät vain tilaa ja energiaa.
Kuka täällä kirjoittaa?
Blogia rustaa vahvasti ruuhkavuosia tarpova ammattijärjestäjäksi kouluttautunut ekonomi, kolmen lapsen äiti Henna Paakinaho Pirkanmaalta. Autan asiakkaitani keskittymään turhan tavaratyön sijaan omaan arkeensa. Tervetuloa kuulolle!
2. En osta enää uusia vaatteita
Ostin uusia vaatteita usein vääristä syistä: Kun oli vaikeita fiiliksiä, turvauduin ”shoppailuterapiaan” (se ei ole oikeasti terapiaa vaan sijaistoiminto). Ostelu tuottaa dopamiinia, ja se on helppo tie hyvään oloon hetkeksi.
Mutta dopamiiniryöppy tulee jo ennen ostoa – odotuksesta, että saa jotain uutta. Jos pystyt pysäyttämään itsesi ennen kassaa, saat dopamiinin ilman tavaran riesaa. En silti suosittele shoppailua vaikeisiin fiiliksiin, sillä usein mukaan tarttuu ainakin ”jotain pientä” kaupasta.
Huomasin, että shoppailu ei enää ollut kivaa siinä vaiheessa, kun tavarat täyttivät kodin ja niistä piti huolehtia. Nykyään, jos tarvitsen jotain, laitan sen ostoslistalle ja mietin hetken, onko kyse oikeasta tarpeesta vai halusta. Jos ostan, valitsen kierrätysvaatteen. Usein menen mieluummin lenkille tai salille säätämään hormonitasapainoa kuin ostan uutta. Näin säästän aikaa, rahaa ja mielenrauhaa.
3. En osta enää uusia puhelimia
En ole pitkään aikaan ymmärtänyt, miksi puhelin pitäisi päivittää uusimpaan malliin, jos vanha toimii. Minulla on toimiva puhelin, enkä tarvitse uusinta mallia. Uusien laitteiden ostaminen kuluttaa luonnonvaroja, vie rahaa ja energiaa. Miksi ihmeessä ostaisin jotakin vain siksi, että se on ”uusin malli”?
Sanon siis ei kaikelle uudelle elektroniikalle, jos vanha toimii.
Tämä päätös on vapauttanut minut jatkuvasta päivittämisen paineesta. Olen ihan hyvä tällaisenani vanhan puhelimen kanssa. En tarvitse uutta, ja se tuntuu itse asiassa helpottavalta.

4. En osta enää tavaralahjoja
Tämä oli minulle iso muutos. En halua antaa kenellekään tavaraa, joka voi olla enemmän riesa kuin ilo. Jos koen, että tavaralahja on tarpeen, varmistan sen vielä etukäteen.
Mieluummin annan lahjakortin, elämyksen, aikaa tai yhdessäoloa.
Nykyään useimmissa kodeissa on jo liikaa tavaraa. Yli puolet lahjoista on tarpeettomia ja ne siirtyvät suoraan eteenpäin.
Minusta meidän pitäisi keskittyä enemmän yhdessäolon kulttuuriin kuin siihen, mitä annamme. Tavara ei enää ole paras lahja – usein se on vain ylimääräinen taakka.
5. En osta enää koruja ja laukkuja
Rakastan kauniita esineitä, mutta olen huomannut, että ne eivät lisää arkeeni mitään merkittävää. Minulle riittää yksi arvolaukku ja nykyiset korut.
Kun minulla oli paljon koruja, en ehtinyt käyttää niitä, ja ne vain makasivat laatikossa kuormittamassa mieltäni. Nykyään arvostan enemmän vapaa-aikaa ja mielenrauhaa kuin uusia asusteita.
Jos joskus haluan jotain, ostan sen käytettynä. Mutta en enää täytä hyllyjä laukkujen ja korujen takia. Ne eivät tuo lisäarvoa, vaan vievät tilaa ja huomiota.

Jos kaipaat räätälöityä järjestelyapua Pirkanmaalla kotiinne, niin tulen mielelläni auttamaan. Olen koulutettu ammattijärjestäjä, ekonomi Henna Paakinaho ja järjestän koteja yritykseni Ruuhkaton arki kautta.
Tarjoan veloituksettoman konsultoinnin ja tyytyväisyystakuun työlleni. Soita 044 324 9483 tai laita viestiä henna@ruuhkaton.fi
6. En osta enää kauneustuotteita
Tämä on ehkä vaikein päätös, koska kulttuuri ympärillämme painottaa kauneustuotteiden ostamista. Mutta minulle riittää muutama perusrasva ja öljy. En halua käyttää aikaa, rahaa tai vaivaa kauneustuotteiden metsästämiseen.
Luotan liikuntaan, hyvään ruokaan ja mielekkääseen elämään. Ne riittävät yhdessä perustuotteiden kanssa.
En halua juosta ihannekuvien perässä, joita meille syötetään jatkuvasti. Tämä päätös on vapauttanut minut paineesta, että pitäisi aina ostaa jotain uutta ihonhoitoon tai ulkonäköön liittyvää.
Paljonko meillä kuluu aikaa verkko-ostoksiin?
Tutkimusten mukaan ihmiset käyttävät valtavasti aikaa ostoksiin – jopa tunteja päivässä. Kolmasosa käyttää 30–60 minuuttia selvittääkseen, mitä ostaisi, ja osa jopa päiviä. Tämä on merkittävä osa arkeamme.
Siksi sillä on suuri väli, mitä ostamme ja kuinka paljon aikaa siihen käytämme. Olen itse päättänyt litistää ostamiseen käyttämäni ajan minimiin, jotta ehdin elää ja vaikkapa sitten myös käyttää nykyisiä tavaroitani.
Listasin kuusi asiaa, joita en enää osta vuonna 2026 (Buy Nothing Rebellion). Mitä mieltä sinä olet? Oletko itse törmännyt siihen, että haluaisit toimia toisin kuin ympäristö odottaa – ja säästää omaa aikaa sekä mielenrauhaa? Tai oletko lakannut ostamasta jotain?
