Kuvassa koristellaan piparkakkutaloa karkeilla ja sokerimassalla. Kuvassa näkyy aikuisen ja lapsen kädet.

Aineettomat lahjavinkit ja puuhaideat

Elin ennen niin tavarakulttuurin pauloissa, ettei tullut edes mieleen antaa lahjaksi jotain muuta kuin tavaraa. Se on todella ymmärrettävää, sillä opettelemme jo pienestä pitäen yhdistämään juhla- ja merkkipäivät tavaralahjaan. Taidot karttuvat harjoitellessa, joten kun vuosi toisensa perään antaa ja saa tavaraa, tulee siitä standardi. Ruuhkaton listaa tähän artikkeliin aineettomat lahjavinkit ja puuhaideat helpottamaan ei-tavaralahjojen ideointia.

Vanhoista tavoista voi opetella eroon. Yhtälailla uusia, kestävämpiä kulutustapoja voi syöttää omaan ja lasten järjestelmään tietoisesti, kerta ja vuosi toisensa perään harjoittelemalla. Omaa ja muiden ajattelua voi kyseenalaistaa: millainen on hyvä lahja tai millainen lahjan kuuluisi olla?

Haastan kaikkia meitä pienten ihmisten elämän vaikuttajia: annetaan tavaralahjan sijaan lapselle aikaa, elämyksiä, tilaa ja kokemuksia. Kirjoitin taannoin siitä kuinka monta lelua lapsi tarvitsee laadukasta leikkiä varten. Sen valossa useimmilla lapsilla on leluja (=tavaroita) jo liiaksi. Ne haittaavat leikkiä.

Kuvassa talvinen saaristomaisema ja venepoijuja.
Talvinen seikkailu eväsretken kanssa hyvässä seurassa on oiva lahja.

Listaan tässä artikkelissa 20 aineetonta lahjavinkkiä sekä jouluista elämystä tavaralahjavuoren pienentämiseksi. Nämä vinkit on koottu erityisesti lapsia ajatellen, mutta aikuislahjansaajat ilahtuvat näistä varmasti myös. Vinkkejä voi soveltaa kaudesta riippumatta vaihtamalla tekemisen sisällön vuodenaikaan tai kauteen sopivaksi.

Älä luovuta, jos läheisillä ei aluksi ole aikaa tai he eivät riemusta kiljuen lähde aineettomien lahjojen tiimiin. Ole sinnikäs. Muista, että ajatukseen totuttelu vie aikaa, niin hyvin meihin on iskostettu tavaralahjan oikeaoppisuus.

Kuka täällä kirjoittaa?

Blogia rustaa vahvasti ruuhkavuosia tarpova ammattijärjestäjäksi kouluttautunut ekonomi, kolmen lapsen äiti Henna Paakinaho Pirkanmaalta. Autan asiakkaitani keskittymään turhan tavaratyön sijaan omaan arkeensa. Tervetuloa kuulolle!

Ruuhkattoman aineettomat lahjavinkit ja puuhaideat tavaralahjojen sijaan

Aineettomat lahjat antavat nopean dopamiinisysäyksen sijaan pitkäkestoisemman lupauksen hauskanpidosta. Ne myös pakottavat meidät odottamaan, mikä ei nykyaikana ole enää itsestäänselvä taito osata.

1. Huvipuisto- tai sisäleikkipaikkalahjakortti

Kotikaupungin huvipuisto- tai sisäleikkipuisto ei jätä lahjan saajaa kylmäksi, vaan mielessä siintää lahjan myötä tuleva elämys. Huvipuistot ja leikkipaikat ovat tyyriitä, joten tämä lahja on myös perheen aikuisille mieleen.

Jos et ole varma pitääkö saaja juuri kyseisestä kohteesta, voit tiedustella asiaa etukäteen. Osa on enemmän jännityksen perään kuin toiset. Joka kylässä ja kaupungissa on yleensä joku paikka, johon voi elämyslahjakortin ostaa.

2. Yhteinen pelireissu

Fanittaako lahjan saaja jotain joukkuetta? Osta lahjaksi kausikortti, sarjalippuja tai anna aikaasi pelireissun verran lähtemällä kaveriksi kannustamaan suosikkijoukkuetta. Omaan lempilajiin tutustuttaminen tarjoaa mukavan hetken molemmille.

Lähes joka kylällä on joku oma ylpeydenaihe, jonka peliin voi yhdessä lähteä. Lahjaa voi tuunata myös siten, että käytte ensin itse harrastamassa kyseistä lajia ja suoritte sitten joukkueen fanikatsomoon.

3. Uimahalliiin, luistelemaan, hiihtämään tai pulkkailemaan

Lasten vieminen urheilemaan on jokaisen vilkkaan lapsen vanhemman toivelahja, sillä jälkikasvu saa tässä lahjassa energiaa kuluttavaa tekemistä ja mukavia muistoja.

Jos et ole valmis ilmottautumaan mukaan reissun valvojaksi, niin lahjakortti uimahalliin tai uimakouluun on oiva lahja kuitenkin. Tämä vinkki on lähes aineeton, mukaan tarvitsee toki välineitä lajista riippuen.

4. Kahvilaan pullalle

Tätä voi soveltaa omaan asuinympäristöön sopivaksi ja käydä yhdessä kahvilla tai lounaalla. Tällainen lahja avartaa saajan mieltä ja tarjoaa virkistystä. Isovanhemman tai kummin kanssa tehty jäätelöreissu voi olla kesän kohokohta.

Ja huom, joululahjaksi annettu tekeminen voi hyvin ajoittua vasta kesään! Tässä on kriittistä muistaa pitää lupauksensa. Odottamisen harjoittelu tekee hyvää sekä isommalle että pienemmälle mielelle.

Kuvassa nuotiopaikka ja nuotio syttymässä, polkupyöriä ja lapsi juoksemassa metsässä.
Lapset rakastavat retkiä sekä lähelle että kauas. Talvella retkelle voi lähteä pulkalla ja lumien sulettua polkypyörällä, mikäli pidempi patikkamatka ei houkuta.

5. Luontoon nuotiolle

Jos pidät itse luonnossa liikkumisesta, on tämä mitä oivallisin lahja sekä pienille eräilijöille että city-seikkailuja harrastavien perheiden lapsille.

Eräilyn voi aloittaa myös lähipuistosta, jos kynnys aarniometsään menemisestä on korkea. Luontoon voi pakata haluamansa eväät ja valita sopivan pituisen reitin. Tärkeintä on matka (ja eläinhavainnot), ei määränpää.

6. Piparkakkutalkoot

Sovimme viime vuonna lapsen läheisten aikuisten kanssa, että pidämme piparkakkutalotalkoot. Apu oli todella tarpeen, kun taiteilimme taloa pystyyn kolmen vilkkaan lapsen kanssa.

Toinen vieraileva tähti hoisi talon liimausta ja toinen johti koristelua, samalla kun itse koetimme ohjailla lapsia. Ilta oli hauska ja näitä harjakaisia on muisteltu pitkin vuotta hartaudella.

7. Kuusenkoristelukimara

Lasten isovanhemmat keksivät tämän perinteen muutama vuosi sitten ja tätäkin on meillä jo odotettu pitkin syksyä. Harmillisisesti flunssakausi uhkaa romuttaa suunnitelman. Tätä tai muuta yhteistä koristelusessiota tai valmistautumista juhlaan kannattaa perinteenomaisesti vaalia.

Voit antaa kimaran lahjaksi kutsumalla koristelijat kylään tai ehdottamalla yhteistä koristeluhetkeä lahjansaajan kotiin.

Kuvassa koristellaan piparkakkutaloa karkeilla ja sokerimassalla. Kuvassa näkyy aikuisen ja lapsen kädet.
Piparkakkutalon harjakaiset sopivat joulun odotukseen.

8. Korttien askartelusessio

Askarteluhetki on monen lapsen mieleen, mutta vanhemmat eivät välttämättä aina jaksaisi sitä intensiteettiä, jota askartelu vaatii. Läsnä saa olla aika 100 %, varsinkin jos ihan pienet käyttävät saksia, liimaa tai ympäriinsä leviäviä koristeita.

Askarteluhetken tarjoaminen on aika kovaa valuuttaa lahjamarkkinoilla sekä aikuisten että lasten mielestä. Lahjaa voi tuunata siten, että ostaa materiaaleja tai keksii omiin taitoihin soveltuvan lajin, sellaisen minkä väkertämisestä itsekin nauttii.

9. Peli-ilta

Peli-illan voi lahjoittaa omaan tai vastaanottajan kotiin, ehkä jopa kutsua mökille tai perhekerhoon pelailemaan.

Tässäkin lahjassa isoin anti on läsnäolon lahjan suominen lapselle yhteisen kokemuksen kautta. Nämä hetket hierovat aivojamme ja tunnekokemus kantaa pitkän aikaa. Pelin vaikeustaso kannattaa miettiä lapsen ikään sopivaksi.

10. linnan harjakaiset

Tämän lahjavinkin voi toteuttaa saajan omilla leluilla, kuten legoilla (lue lisää aiemmasta artikkelista). Tyylillä ja lopputuloksella ei ole niin väliä, tärkeintä on taas antaa jakamatonta huomiota ja yhdessä rakentaa maailman hienoin linna, maatila tai purjevene.

Lopuksi asiaa voidaan juhlistaa esimerkiksi harjakaisilla ja ottamalla maailman hienoimmasta rakennelmasta kuvia jälkipolville.

Kuvassa raakaa piparkakkutaikinaa muotoiltuna jäniksen ja porsaan muotoihin leivinpaperin päällä
Opeta lapselle jokin taito, josta itse saat iloa.

11. Pikakurssi leipomisen tai virkkaamisen opetteluun

Opeta lapselle jokin itsellesi iloa tuova taito, kuten hiihtäminen, virkkaaminen tai leipominen. Tämä lahjavinkki lahjoittaa parhaimmillaan useamman kerran aikaa lapselle, sillä taidot opitaan harvoin kerrasta.

Tämän voi toteuttaa myös siten, että ostaa taitokurssin itselle ja lapselle. Esimerkiksi Taito-Pirkanmaa järjestää monia myös lapsille soveltuvia kursseja.

12. Leffailta

Leffailta sopii moneen makuun. Tämän vinkin lahjan voi antaa lippuina tai leffaseurana joko leffateatterissa tai kotona toteutettavaksi. Kunnon eväät, ennalta fiilistely, yhdessä leffan pohtiminen sekä huolellinen valinta ovat osa elämystä.

13. Kirjastokäynti

Ehdottomasti yksi aliarvostetuimmista, mutta elämyksellisimmistä lahjoista on kirjastokäynti. Tähän tarvitaan lahjanantaja mukaan elämyksen jakajaksi, ja tässä on oiva tilaisuus myös keskustella kummankin kiinnostuksen kohteista kirjojen avulla.

Lapselle voi lukea kirjastossa eikä mitään ole pakko lainata. Monissa kirjastoissa on nykyään myös pieni leikkialue, joka itsessään on lapsen mielestä iso elämys.

14. Museo-vierailu

Suomi on museoiden luvattu maa. Tämänkin vinkin voi toteuttaa ilmaiseksi, jos retki suunnataan vapaan pääsyn museoon. Lapselle paikallinen kauppala tai nukkekammari on ihmeellinen paikka.

Museokortin voi ostaa tunnetusti museoiden ystävälle, jolloin museokäynneistä voi nauttia koko vuoden. Museot.fi-sivuilta löydät suoraan vinkit lapsille sopivista museoista.

Kuvassa jouluista makramee-solmintaa
Paikallisten kädentaitoyhdistysten tai opistojen kursseilta löytää myös lapsille sopivaa kurssitarjontaa.

15. Taidenäyttely

Lapset osaavat parhaimmillaan nauttia taiteesta syvällisesti ja löytävät hauskoja yhteyksiä. Laske omat odotukset sopivan alhaalle ja vie pieni ihminen tutustumaan taiteeseen, tai osta lahjaksi pääsylippu taidenäyttelyyn.

16. Teatterimatka

Muistan itse vieläkin alakoulumme junamatkan Seinäjoen kaupunginteatterin Rölli-esitykseen. Nukketeatteriesitys tai seikkailu teatteriin lapsille suunnattuun esitykseen on jännittävä elämysmatka, joka sopii rohkeimmille.

Teatterimatka.fi listaa teattereiden lapsiyleisölle sopivan tarjonnan.

17. Seikkailijan junaretki tai laivamatka

Osta liput junaan, laivaan tai vaikka raitiovaunuun ja seikkailkaa uuteen paikkaan! Kohteen ei tarvitse olla ihmeellinen, sillä koko homman ideana on itse matka.

Onko lähistöllä jokin hauska päiväkohde, jonne voisi matkata? Osta liput tai polkekaa vaikka polkupyörällä, tärkeintä on yhdessäolo ja vaihtuvat maisemat.

18. Kauneimmat joululaulut tai keikkaelämys

Monella jouluun valmistautumiseen liittyy jo jokin elämys, esimerkiksi kauneimpien joululaulujen kuunteleminen kuoron esittämänä. Kurkkaa paikallinen tarjonta ja ehdota elämystä lapselle tai kaverille.

Jos joululaulut eivät iske, vie lapsi keikalle. Ikätasoon sopivia konsertteja järjestetään isoimmissa kaupungeissa harva se kuukausi ja pienemmilläkin paikkakunnilla ainakin kesäisin.

19. Kesäleirilahjakortti

Tämä lahjaidea on arvokas erityisesti vanhemmille, joilla on pieniä alakoululaisia. Joka keväinen murheenkryyni on keksiä, miten lapset viettävät lomansa, kun aikuisten tulisi olla töissä. Leirit ovat monelle lapselle mieluisia, mutta tässäkin kannattaa tiedustella saajan mieltymyksiä.

Kirjaa leirilahjakortti paperille ja anna lahjaksi! Kohteen voi jättää myös avoimeksi, jolloin perhe voi päättää tarkemmin kohteen, mutta voi antaa tarkan summan tai rahan kuoressa leiri-idean kanssa.

Kuvassa kasteinen hämähäkin seitti syksyisessä kaupunkimaisemassa ja junarata.
Seikkailu junalla, laivalla tai raitiovaunulla voi olla lapselle mieleenpainuva lahja.

20. Puhdasta käteistä

Rahan antamiseen liittyy joillain vahvoja tunteita, joten tätäkin voi tiedustella etukäteen. Jos tiedät, että lahjansaaja on toivonut käteistä, voit hyvillä mielin antaa rahaa.

Yksi lapsistani on harmissaan hammaskeijulle (yhteinen leikkimme), kun tämä tuo rahaa. Hän haluaisi mieluummin karkkia. Olemme saaneet tästä hyvät keskustelut aikaiseksi, miksi hammaskeiju toteuttaa tätä omaa konseptiaan. Rahalla voi jokainen ostaa toivomiaan lahjoja.

+bonus: kuluvaa kosmetiikkaa, hygieniatuotteita tai herkkukori

Nämä ovat monen toivelistalla ja kuluvien lahjojen ostaminen on järkevää, jos näitä joka tapauksessa ollaan ostamassa. Tässäkin varmistaisin lahjansaajan lähipiiriltä saajan mahdolliset rajoitteet ja mieltymykset: saako saaja käyttää ko. elintarvikkeita tai tuotteita, vai ovatko ne mahdollisesti allergisoivia?

Monet kosmetiikka- ja hygieniatuotteet saattavat olla allergisoivia ja ilo vaihtuu pettymykseen, mikäli tällaista ei ollut tiedossa. Toiset ovat myös kiintyneitä tiettyihin tuotteisiin, jolloin toiset merkit jäävät herkästi käyttämättä. Tässä mielessä lahjakortti on helpompi ja ekologisempi ratkaisu.

Päivitys artikkeliin: ethän tilaa EU:n valvonnan ulkopuolelta (esim. verkkokaupoista) kosmetiikkaa lahjaksi. Mikäli tuote saapuu EU:n ulkopuolelta, ei tuoteturvallisuudesta ole takeita. Osasta tällaisista tuotteista on löydetty raskasmetalleja ja myrkyllisiä ainesosia.

Kuvassa koulutettu ammattijärjestäjä Henna Paakinaho Pirkkalasta

Jos kaipaat räätälöityä järjestelyapua Pirkanmaalla kotiinne, niin tulen mielelläni auttamaan. Olen koulutettu ammattijärjestäjä, ekonomi Henna Paakinaho ja järjestän koteja yritykseni Ruuhkaton arki kautta.

Tarjoan veloituksettoman konsultoinnin ja tyytyväisyystakuun työlleni. Soita 044 324 9483 tai laita viestiä henna@ruuhkaton.fi

Aineettomat lahjavinkit ja puuhaideat koettelevat opittua etikettiä

Osalle lahjakortin tai oman ajan antaminen tuntuu omituiselta. Se voi tuntua persoonattomalta ja jopa hätäiseltä ratkaisulta.

Olen itse viettänyt lukemattomia hetkiä tämän aiheen parissa lapsien kavereiden lahjoja miettien. Olemme yleensä myös kysyneet toiveita. Usein olemme lapsen kanssa asiaa mietittyämme päätyneet lähikaupan lahjakorttiin, joka on nykyään päässyt toivelistalle monella.

Tiedän, että lahjakortti ei välttämättä tunnu niin riemuisalta lahjalta, ainakaan antajasta. Ihanat pehmot tai värikkäät lelut nostattavat todennäköisesti myös enemmän dopamiinia lapsen aivoissa, kuin abstraktin lupauksen sisältä kortti, mutta alakouluikäinen lapsi pystyy jo hahmottamaan lahjakortin edut. Nuorempikin aikuisten avulla.

Olen vakuuttunut tämän ratkaisun toimivuudesta, kun asiaa tarkastelee useammasta näkökulmasta. Lahjakortilla saaja ostaa juuri haluamansa. Toivon, että se on jotain mitä hän on jo hetken kaivannut.

Olemme itse nyt jonkinlaisessa hybridimallissa, jossa tavaralahjojen määrä on vähentynyt, mutta edelleen niitä saamme ja annamme. Koen kuitenkin tärkeäksi puhua elämysten puolesta ja tarjota niitä vaihtoehtoisiksi lahjoiksi.

Lapsi muistaa hauskan päivän tai yhteisen elämyksen parhaimmillaan lopun elämäänsä, kun taas suurin osa tavaralahjamuistoista hiipuu. Aineettomat lahjavinkit ja puuhaideat auttavat ainakin hahmottamaan omia käsityksiä. Vain sanoitettuja uskomuksia voi muokata. Muutetaan yhdessä lahjakulttuurimme kestävämmäksi lahjateko kerrallaan.

Millainen on ollut sinun parhain elämyslahjasi?

Samankaltaiset artikkelit

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *